top of page
Latela tv-ohjelma | Filmaattiset Oy tv-tuotantoyhtiö.jpg
LATELA 6.0

Filmaattiset loi Ylen ohjelmistoon Latelan, nuorten miesten autotallimaailmaan
sijoittuvan realityn, josta tuli viiden tuotantokauden aikana suosittu sarja erityisesti
nuorten miesten keskuudessa.


Latela -nimisellä porukalla oli kaksi autotallia, joissa laitetiin autoja ja vietettiin
muutenkin vapaa-aikaa. Joskus hyvinkin rankasti. Latelan miehille autojen roplaus oli
harrastus, joka häiritsi joskus työntekoa ja erityisesti parisuhteen ylläpitoa.


Latela luotiin rehelliseksi kuvaukseksi kaveriporukasta, autoharrastuksesta ja vahvasta
ystävyydestä, joka natisi liitoksissaan, mutta kesti rankan suunsoiton. Ensimmäisen
kauden suunnitteluvaiheessa tuotantoyhtiön tuottaja sopi Ylen kanssa tehtäväksi
kasvutarinan pojista aikuisiksi, jonka suunnitelman pohjalta Filmaattiset loi konseptin ja
rakensi formaatin, joka pitää sisällään hahmot, tallit ja muut toistettavat elementit. Sen
pohjalta Ylen kausien jälkeen tuotettiin myös Latela 6.0, jonka esitysoikeudet myytiin
Discoverylle, jossa sarjaa on esitetty mm. TV5:llä.
Kausi on nähtävissä myös
Discovery+:lla. Latelan kaudet 1-5 ovat nähtävillä Yle Areenassa.

Latela 60 Trailer 003
Toista video
bottom of page